poppelipuu...

Ei ihminen syntymästään kauaksi
elämään ennätä.
Näköetäisyys.
Muistin varressa ainakin,
matkan pituus elää.

Minä aavistin ennakkoon.
Syntymänikin.
Kuolemiset on väliaikahommia.
Vähän väliä, niihin tottuu, eivätkä
syntymäjuhlia varjosta.

Istun bulevardin rutotuksen varjoisella
istuimella.
Tässäkin penkissä monet eläväiset
kuolemansa eteisessä.
Jalkojeni alla muutama,
selkäni takana maatuneiina useimpia.
Kirkon vaalea seinä elämää
kuvastaa,
poppelipuu iloa kasvattaa.