Kääntelen ruuvimeisselillä
ruuvia seinälle,
isoäitini ryijy
muistoja muistottaa.
Ruuvin varassa pötköttää.
Oikeaan suuntaan,
toiseen suuntaan
aukeaa.
Koen yhäkin isöäitini
hellan vartijana,
hällä yhäkin soppakauha kädessään,
hänen esiliinantaskuistaan
aarteet.
Kananmunatkin esiliinassa
itseensä kuljetittavat,
siinä minun itkusilmät
pyyhkästiin.
Isoäitini on mummoni,
nyt ruuvin
ylläpitämänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti